On hyviä tapoja ja huonoja tapoja. Huonoista tavoista kannattaa hankkiutua eroon, hyvistä tavoista pitää kiinni. Helppoa?
Mummullani ja papallani oli tapana käydä kävelyllä joka päivä. Satoi tai paistoi, kesällä ja talvella. Pappani oli herrasmies, kauluspaita ja kravatti. Ei niitä ollut tarvetta vaihtaa kävelyä varten. Ei se ollut hikilenkki tai suoritus, vain kävelyä rauhalliseen tahtiin, ulkoilmassa, sopiva matka.
Joka päivä.
Mummu ja pappa ehtivät olla yhdessä 70 vuotta, tiiviisti, rakastaen. Kun pappa kuoli, olimme kaikki varmoja, että mummu ei jaksa yksin. Väärin luulimme. Mummu nousi joka päivä, lähti kävelylle, ulos, kävi haudalla kolmen kilometrin päässä. Pitkiä matkoja. Omin voimin. ‘Kun ei ole kiire mihinkään.’ sanoi mummu.
Tapa ei muodostu päivässä tai viikossa, ei vuodessakaan. Tapa tarttuu kehoon pikku hiljaa. Sitten kun tapa on kiinni, sen kitkeminen harvemmin onnistuu päivässä tai viikossa, vuodessakaan. Yksi erityinen seikka on oleellinen; tapa ei vaadi syntyäkseen oikeanlaista varustusta, oikeanlaista hetkeä, oikeanlaista tekniikkaa, oikeanlaista mitään. Tapa vaatii, että sitä vaalitaan niin hyvinä kuin huonoina hetkinä, olosuhteista riippumatta. Tapa vaatii vain itse teon.
Joka päivä.
-Annukka Yliruusi-