Linda valittiin Suomen Mielenterveysseuran liittohallitukseen varajäseneksi 2016-2019 viikonloppuna järjestöpäivillä pidetyssä liittokokouksessa :) Liittohallituksen puheenjohtajana toimii Pentti Arajärvi. Järjestöpäiviin osallistui Hämeenlinnasta myös Pertti Myllyselkä sekä Sanna Anttonen.
Mikä se Suomen Mielenterveysseura sitten taas olikaan? Lindan ystävä ja entinen työkaveri Tarja Kellosalo sai puhuttua Lindan ympäri liittymään Hämeenlinnan Seu
Viime viikolla Hämeenlinnan Seudun Mielenterveysseura palkitsi vuoden Hyvän mielen tekijän. Saimme Annukan kanssa kunnian olla mukana luovuttamassa kunniakirjaa Karoliina Mäki-Kuutille. Tunnustuksen tavoitteena on nostaa esille ihmisiä ja tekoja, jotka ovat aiheuttaneet kaupunkilaisille hyvää mieltä. Viime vuonna tunnustuksen sai Poltinahon Sale.
Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Myllyselkä korosti puheessaan Karoliinan valoisuutta ja hyväntuulisuutt...
Keväällä 2015 kävin yhdessä Annukan kanssa Tampereella Suomen Mielenterveysseuran järjestämässä seminaarissa jossa saimme Seniori Hyvinvointitreenien ohjaajakoulutuksen. Tässä kuussa pääsemme toteuttamaan seminaarissa opitut asiat. Osallistujille treenit ovat maksuttomat! Jos tunnet, että isäsi, äitisi, kummisi, kaimasi, ystäväsi, anoppisi tai naapurisi voisi näistä treeneistä saada iloa arkeen, niin muista vinkata :) Emme paljasta vielä treenien ohjelmaa,...
Ennen vappuhumua istahdimme Hämeenlinnan Seudun Mielenterveysseuran hallituksen kanssa Piparkakkutaloon kehittämisiltapäivän merkeissä. Ruoka oli hyvää, niinkuin aina kyseisessä ruokaravintolassa ja seura myös idearikasta. Puheenjohtaja piti huolen ettei tulevan toiminnan suunnittelu ollut pelkkää paikoillaan istumista.
Seuran toiminta perustuu mielenterveyden tukemiseen ja edistämiseen. Tämä tarkoittaa siis toimintaa, joka tukee hyvän mielenterveyd...