Ylös, ulos ja lenkille – neljän seinän sisältä

Muistisairasta ihmistä on erityisen tärkeää kannustaa ja rohkaista ulkoilemaan säännöllisesti. Yhdessä ulkoileminen on erityisen mukavaa. Kävelyn ohessa keskustelut ja ympäristön havainnointi ovat erityisen hyvää dual task – harjoitusta (liike ja aivotreeni yhdistäen) muistisairaalle ihmiselle. Ulkona aktivoiva ympäristö saa aistit virittymään. Keskustelu aktivoi aivojen puheentuoton ja ymmärtämisen alueita. Samalla kävely eli fyysinen harjoitus lisää aivojen hapensaantia, kohottaa vireystilaa ja kestävyyskuntoa.

 

Asiakkaiden kanssa ulkoilemmekin aina kun mahdollista ja varsinkin hoivakotivierailuilla viemme asiakkaat ulkoilemaan vaikka välillä sinne lähteminen onkin houkuttelun ja tsemppaamisen takana.

 

Pekingin olympialaisia tuli katsottua monen asiakkaan kanssa vuonna 2022. Osa asiakkaista joita urheilu ei juurikaan ole aikaisemmin kiinnostanut innoistuivat kuitenkin kannustamaan suomalaisia kisoissa.

 

Vanhustyön keskusliiton muistelu – ja keskustelukortit olivat tänäkin vuonna ahkerasti käytössä muistikuntoutusta tehdessä. Ne kulkevatkin Lindan työkassissa mukana.

 

Veteraaneille nousi tunteet pintaan 2022 vuoden uutisista. Varsinkin sodankauhut ovat nostaneet päätään heidän muisteluissaan. ”Maailmanpalo, se alkaa tästä” – murehti 99-vuotias veteraani joka aikanaan oli kovissa taisteluissa Syvärillä.

 

Aivoviikon teemana oli Ajattele aivojasi – mieti muistiasi. Onneksi tässä työssä tämä teema on läsnä päivittäin.

Tänä vuonna saatiin juhlia 4 asiakkaan kanssa heidän 99-vuotispäiviään. Katsotaan pääsemmekö ensi vuonna juhlistamaan 100-vuotispäiviä. Toivottavasti <3

 

Menetimme myös yrityksemme ensimmäisen asiakkaan. Yhteistä matkaa meillä oli 7 vuotta. Suunnittelimme edellisviikolla vielä ulkoilua kun kevät koittaisi kunnolla mutta suunnitelmat muuttuivatkin yllättäen omaisten kanssa hautajaisten suunnittelemiseen.

 

Koronasta huolimatta Linda pääsi kouluttamaan pitkästä aikaa myös hoitajia hoivakodeissa. Teemana ”kuinka kohdata muistisairas.

 

Tänäkin vuonna söimme monen monta yhteistä aamupalaa sekä lounasta asiakkaidemme kanssa, kahvihetkistä puhumattakaan . Ruokailu- tai kahvihetken jakaminen ja yhdessä syöminen rakentavat ja vahvistavat sosiaalisia suhteita. Muistisairaan ihmisen kanssa ruokailutilanteen miellyttävyyteen kuten rauhalliseen ympäristöön, ruokaseuraan ja kauniiseen kattaukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

 

 

 

 

Virkistysmatkoja teimme myös asiakkaidemme kanssa. Mieleen jäi erityisesti asiakkaan kanssa taksimatka Rautajärvelle jossa ihailimme hänen vanhaa kansakouluaan. Virkistysmatkat antavat kyllä virkistystä mielelle sekä jaksamista arkeen.

 

Kesällä sekä asiakas että Lindan oma poika sai tikit jotka sitten samoihin aikoihin poistettiinkin Lindan toimesta. Terveydenhoitaja 24/7 

 

Loppuvuodesta olikin koulutustakin tarjolla. Linda matkusti Turkuun Kehittyvä vanhustyön koulutustapahtumaan jossa olikin erittäin antoisia luentoja.

 

Mukava ja työntäyteinen vuosi ollut kaikkinensa. Korona-aika sekä uudet surulliset uutiset maailmalta vaikuttavat selvästi asiakkaisiimme. Toivotaan ensi vuodesta rauhallisempaa uutisrintamalta.