Presidentinvaalit

Alkuvuodesta olikin aikamoista jännitystä ilmassa kun asiakkaat pohtivat ketä äänestäisivät vaaleissa. Osan kanssa kävimme vaaliuurnilla ja osalle järjestettiin kotiäänestys. Laskimme, että osa asiakkaistamme ovat eläneet kaikkien presidenttiemme aikakaudella.

 

Paljon ulkoilua yhdessä asiakkaiden kanssa niin talven pakkasissa kuin kesällä auringon paisteessa. Asiakkaiden kanssa tuli käytyä niin torilla kahvilla kuin Mahlian terassilla ihan vaan juomassa kylmää sitruunavettä.

 

Linda kävi jälleen kouluttamassa, tällä kertaa Hyrian opiskelijoita aiheena Muistisairaan ihmisen kohtaaminen hoitotyössä.

 

Keväällä asiakkaat pääsivät hypistelemään Lindan nuoremman pojan saavuttamaa kultamitalia HPK:n riveissä. Mitalin hypistely toi muistoja mieleen niin Pallokerhosta kuin melonnan mestaruuskisoista.

 

Vappua juhlistettiin asiakkaiden kanssa simalla ja munkilla. 100-vuotias asiakkaamme toivoi erityisesti ”tupsuhuikkaria” juhlan kunniaksi eli konjakkitilkkaa.

Olimme tänäkin vuonna asiakkaidemme saattoapuna niin silmä- kuin hammaslääkäreissä.

 

Hoivakodeissa ulkoilun lisäksi luimme asiakkaidemme toiveesta niin kirjaa kuin päivän uutisia Hämeen Sanomista tai Helsingin sanomista, neuloimme yhdessä – työn jäljellä ei niin merkitystä vaan sillä, että muistisairas ihminen saa viettää aikaa oman rakkaan harrastuksen parissa. Tulipahan pyöräytettyä asiakkaiden kanssa välillä tuoretta pullaakin.

 

Presidentinvaalit eivät olleet ainoat jossa äänestettiin vaan Europarlamenttivaaleihin osa halusi myös osallistua, joten ei muuta kun jälleen äänestämään.

 

Kesälomalla Linda löysi Ateneumista uuden taidepakan työkassiin mukaansa jota voi käyttää varsinkin muistikuntoutuksessa. Kesäloman yksi retkikohde oli asiakkaan suosittelema 115-vuotias höyrylaiva Tarjanne. Upea matka olikin upeine maisemineen.

 

Muistiviikon teemana oli Kuljemme muistisairaan matkassa. Tässä työssä olemmekin todella kulkeneet pian 10 vuotta muistisairaiden asiakkaidemme matkassa mukana <3

 

Uskomatonta että kaikki meidän neljä asiakasta juhlivat 101-vuotispäiviään tänä vuonna <3

 

Ihania kohtaamisia, mukavia työpäiviä, kiireettömyyttä ja sopivasti vapaa päiviä oli tämä vuosi täynnä.