Vanhuus ja haavoittuvuus

Mahdollisimman monella ikäihmisellä tulisi olla mahdollisuus elää omaehtoista, mielekästä ja täysipainoista elämää omassa kodissa. Koti on yhtälailla ikäihmiselle kuin minulle tärkeä paikka koska se tukee oman elämäntarinan jatkuvuutta ja luo turvallisuuden tunnetta. Ikäihmisten kanssa työskenneltäessä huomaa pohtivansa usein omaa tulevaa vanhuutta ja elämää ylipäätään. Kuinka pitkään pystyn ja saan asua omassa kodissani? Saanko viettää vanhuuttani ...

Piirrelläänkö?

Muistisairas ihminen ei ehkä muista kasvoja, paikkoja tai aikoja, mutta tunnemuisti säilyy. Jokainen meistä kokee tilanteet ja ihmiset ympärillään myös tunnetasolla. Muistisairaalta, jonka toimintakyky on jo laskenut, ei välttämättä ensimmäiseksi kannata kysellä kuulumisia tai ylipäätänsä kysymyksiä. Se voi aiheuttaa turhautumista ja nolostuttaa, mutta myös ahdistaa muistisairasta. Sen sijaan on hyvä keskittyä hetkeen. Olla yhdessä. Puuhailla jotain, joka...

Mielellään-seminaari

Matkasimme viime viikolla Annukan kanssa Tampereelle. Suomen Mielenterveysseura järjesti ensimmäisen Mielellään-seminaarin, mikä täyttyikin nopeasti osallistujista. Onneksi ehdimme ilmoittautua mukaan ja pääsimme kuuntelemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja. Mirakle-hankkeen projektisuunnittelija Maija Hansen avasi raikkaalla puheenvuorollaan seminaarin. Mielellään -seminaarissa käsiteltiin mielen hyvinvointia ja sitä vahvistavia hyviä käy...