Yhdysvalloissa toimiva Alzheimer- liitto auttaa erottamaan normaalin unohtelun mahdollisista Alzheimerin taudin oireista. Alzheimerin tauti on muistisairauksista yleisin, ja Suomessa on vähintään 70 000 tautiin sairastunutta. Alzheimerin tautia on tutkittu ja tutkitaan edelleen paljon. Tutkimuksilla pyritään selvittämään miten sairaus olisi ennalta ehkäistävissä, toki parantavaa lääkettäkin yritetään löytää. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan Alzheimerin taud...
Jotenkin sitä on jälleen huomannut kuinka paljon tässä työssä tulee käytettyä "hoitomenetelmänä" muistelua. Elämä koostuu muistoista ja me kaikki muistelemme asioita. Muistelu on siis hyvin oleellisesti meidän elämään kuuluva asia.
Tällä viikolla on muisteltu asiakkaiden kanssa kaupunkeja ja taloja joissa he ovat asuneet lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Yllättävintä oikeastaan on ollut se, kuinka monet ovat asuneet monella eri paikkakunnalla, joku ulkoma...
Hyvää kansainvälistä aivoviikkoa kaikille.
Koska vietämme tämän viikon tosiaan AIVOviikkoa niin tässä jokaiselle meistä kunnon aivotietopläjäys. Tiesitkö muuten, että me pidämme työssämme erityisesti huolta asiakkaidemme aivoterveydestä mm. pelaamalla muistipelejä. Tekee ihan hyvää myös omille aivoille ;)
Tiesitkö, että aivoviikkoa vietetään Suomessa nyt 11. kerran? Kansainvälistä aivoviikkoa (Brain Awareness Week) on vietetty jo vuodesta 1996....
Muisti on monikerroksellinen. Meillä kaikilla on ns. tiedostamaton muisti joka on olemassa syntymässä ja säilyy läpi elämän. Tarkoitan siis tiedostamattomalla sitä, että muistiin koodausta tapahtuu, vaikka tarkkaavaisuus ei olisi suunnattu kyseiseen asiaan. Toisen ikävuoden vuoden aikana kehittymään alkaa ns. tietoinen muisti mikä mahdollistaa mm. muistojen mieleen palauttamisen. Tietoinen, tahdonalainen eli sen sisällöstä voidaan kertoa sanallisesti.
...
Kanta-Hämeen Muistiyhdistys pyysi minua heidän muistikahviloihinsa jakamaan tietoa aivoterveydestä. Viime viikolla aloitin käynnit Turengista, jossa ilokseni sain huomata paikalla olevan reilu 20 aiheesta kiinnostunutta kuuntelijaa.
Aiheeksi valitsin ravinnon, liikunnan sekä sydänterveyden vaikutukset muistiin. Aihe on laaja ja aika kirjavakin. Ravinnosta ja liikunnasta on paljon mielenkiintoisia tutkimuksia tehty mutta niitä kahlattuani läpi huomas...