
Kahvikupin äärellä mukavaa jutustelua sekä marjojen popsimisen lomassa mukavaa puuhaa yhdessä. Se on ollut selvästi tämän vuoden teemamme.
Alkuvuodesta pääsimme jälleen ulkoilemaan asiakkaiden kanssa todella upeassa pakkassäässä ja ihmettelemässä varsinkin Hämeen linnaa.
Asiakkaiden kanssa kävimme äänestämässä Eduskuntavaaleissa ja osalle saatiin järjestettyä kotiäänestys.
Tutkittiin asiakkaiden kanssa vanhoja valokuvia, karttoja, elokuvakoneenhoitajan lupakirjaa ym.
Linda kävi huhtikuussa sopivasti kansallisen veteraanipäivän kunniaksi kuuluttamassa Sotilasurheiluliiton jääkiekon mestaruuskisat Hämeenlinnan Hakiolla.
Kesällä lomailtiin ja laiteltiin asiakkaille kauniita kesäkukkaistutuksia pihoille. Nautittiin tietenkin mansikoista ja auringosta.
Muistiviikon teemana oli Hyvää elämää muistiystävällisessä yhteiskunnassa. Näkökulmana muistisairaan ihmisen kohtaaminen.
Annukka järjesti asiakkaan toiveesta liput sinfoniakonserttiin jonne myös yhdessä lähtivät. Tästä innostuneena Annukka toteutti vielä yhden asiakkaamme toiveen nähdä balettia ihan livenä <3
Vuonna 2023 saimme viettää ennätykselliset neljät 100-vuotisjuhlat <3
Mukava ja erittäin työntäyteinen vuosi ollut. Tästä on hyvä jatkaa taas ensi vuoteen.