Me haluamme tarjota onnellisen vanhuuden jokaiselle asiakkaallemme. Tämä oli ajatus heti alusta saakka kun yritys aloitti toimintansa 4 vuotta sitten. Palautteista päätellen olemme tässä hyvin onnistuneet, toki onhan Tervessisaren tiimi ihan loistava ja yhden omaisen mukaan laatu on aina taattu :)
Viime vuosi osoitti sen, että palvelumme ovat löytäneet niin omaishoitajat jotka kaipaavat säännöllistä omaa aikaa ajoittain hyvinkin raskaaseen arkeen kuin oma...
Olipa kesä <3
Olipa upea kesä ja mitkä helteet, ulkoiluilmoista puhumattakaan :) Kuvien kera pääset osaksi meidän työtämme kesähelteillä. Upeat säät poikivat reissuja asiakkaiden kanssa niin torille kahveelle kuin Tyrväntöön. Toki helle otti ajoittain osalle heistä aika koville. Onneksi keksimme keinoja millä saada tukalaa oloa helpommaksi.
Meillä on ollut koko kesä aikaa nauttia kesän makuja ja olla läsnä kiireettömästi asiakkaidemme luona, asuva...
Yhdysvalloissa toimiva Alzheimer- liitto auttaa erottamaan normaalin unohtelun mahdollisista Alzheimerin taudin oireista. Alzheimerin tauti on muistisairauksista yleisin, ja Suomessa on vähintään 70 000 tautiin sairastunutta. Alzheimerin tautia on tutkittu ja tutkitaan edelleen paljon. Tutkimuksilla pyritään selvittämään miten sairaus olisi ennalta ehkäistävissä, toki parantavaa lääkettäkin yritetään löytää. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan Alzheimerin taud...
Muistan piirtäneeni koulussa psykologian tunnilla ympyrän, johon keskelle ympyrää piti laittaa piste. Pisteeseen tai sen lähelle asetettiin elämän tärkein ihminen. Jos elämässä oli monia tärkeitä ihmisiä heidätkin asetettiin ympyrän sisälle. Ihminen joka oli asetettu lähimmäs pistettä oli rakkain.
Me kaikki olemme varmasti olleet joskus tilanteessa, jossa olemme tarvinneet rinnalle Ihmisen, jonka näkemykseen voimme luottaa. Ihmisen, joka...
Alkanut vuosi on osoittanut kaikkine tapahtumineen sen kuinka mielekästä työmme on. Olemme saaneet kokea niin iloisia kuin haikeitakin hetkiä työssämme. Onneksi yrittäjänä pystyy vaikuttamaan työn mielekkyyteen itse suurimmaksi osaksi. Elämässä kuitenkin tapahtuu vastoinkäymisiä ja kun niitä tapahtuu asiakkaillemme, pysymme myös silloin heidän rinnallaan. Työmme merkityksellisyys on korostunut juuri näissä hetkissä ja olemme löytäneet itsemme myös lohdutta...
Muutto on yksi stressaavampia tapahtumia, kaikki tietävät sen. Miltä se sitten tuntuu kun muuttaja on yksinäinen, yli yhdeksänkymmentä vuotias, liikuntarajoitteinen, eikä hän itse pääse edes käymään vanhassa asunnossa monen kuukauden kuntoutusjakson jälkeen? Kuulostaa hurjalta.
Me tapasimme Saaran (nimi muutettu) ja pidimme palaverin. Me hoitaisimme kaiken! Teimme yhdessä huolellisen suunnitelman ja ryhdyimme toimeen.
Hoidettavia asioita oli paljon m...
Läheisen hoitaminen kotona on arvokasta ja korvaamatonta työtä. Vaikka tehtävä olisikin sinulle luontevaa ja tärkeää, voi se tuoda elämääsi monia haastavia tilanteita. Jo se, että läheisen muistisairaus tuo elämään monia käytännön haasteita voi aiheuttaa omaistaan kotona hoitavan elämään paljon kuormitusta. Näiden käytännön asioiden lisäksi omaishoitajan haasteina on se miten muistisairaus muuttaa läheistä suhdetta. Puolisosta tulee hoidettava tai vanhemma...
Istuin autossani kaupan pihassa lähdössä juuri kotiin kun puhelin soi. Soittaja oli minulle vieras. Hän esitteli itsensä ja kertoi olevansa kotoisin hyvin pohjoisesta Suomesta. Sen kyllä kuulin puheestakin, sen verran piti itsekin keskittyä puheluun että ymmärsi varmasti mitä toinen siellä puhelimen toisessa päässä puhui. Kyllä Suomessa on mielenkiintoisia murteita :)
Soittaja oli nainen ja hän halusi kysellä minulta yrittäjyydestä. Aluksi hän kui...
Aikaisemmassa blogikirjoituksessa olemme kertoneet, kuinka Hämeenlinnan kaupunki on kilpailuttanut ateriapalvelun ja aterioiden tulevan Naantalista ikäihmisten koteihin. Ruoka-annokset tuodaan kerran viikossa. Siis 7 päivän pakatut ruoka-annokset samalla kertaa. Muutaman asiakkaan kohdalla tämä ruokapalvelu on lopetettu ja tilalle on otettu Hämeenlinnan Ilveskodin ateriapalvelu, josta tuodaan lämmin ruoka-annos ikähmisten kotiin joka arkipäivä. Ruoka on al...
Jälleen aamupalaksi on nautittu kaurapuuroa omatekoisen omppuhillon kera, nam! Omppuhilloja tuli valmistettua tänä syksynä monta purnukkaa, kiitos hyvän omenasadon. Purnukoita ovat saaneet niin sukulaiset, hyvät ystävät kuin asiakkaatkin. Tosin perjantaina tuli viikonlopputuliaisina asiakkaan itse tekemää omppuhilloa vastalahjaksi :) On erittäin palkitsevaa saada asiakkaat tekemään asioita joita eivät ole vuosikausiin tehneet, vedoten siihen että ovat jo n...