Muistiviikko on meneillään ja ilokseni huomasin maanantain Hämeen Sanomista, että tämän vuoden teema on oikeus hyvään elämään kotiympäristössä. Tarkastelin muistini tueksi tilastoja ja löysinkin sen mitä etsin: Suomessa etenevää muistisairautta sairastaa arviolta 193 000 henkilöä. Arvioitu on, että vuonna 2060 Suomessa on 240 000 keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavaa henkilöä. Osuipahan silmiini myös kommentti, jossa muistisairaus on lisätty uudeksi kansansairaudeksi.
Muistisairaus todetaan usein vasta sitten, kun oireet ovat selkeät ja sairaus on edennyt. Sairaus itsessään on voinut vaikuttaa jopa vuosikymmenenkin ajan. Tästä puhuimme pitkään Muistiyhdistyksen Muistisakkiin osallituneiden miesten kanssa. (Muistisakki on vertaistukiryhmä ikääntyneille muistisairauteen sairastuneille ja heidän omaisilleen Hämeenlinnassa.) Jokainen heistä oli huomannut puolisonsa muistin heikentyneen, mutta olivat ajatelleet sen olevan ohimenevää, iän mukana tuomaa höppänyyttä. Diagnoosi Alzheimeriin tai dementiaan oli saatu vuosia ensioireiden jälkeen.
Juttelin miesten kanssa arjessa jaksamisesta sekä myönteisestä muistelusta. Mukana minulla oli Suomen Mielenterveysseuran Myönteisen muistelun kortit. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista, omista vahvuuksista sekä sykähdyttävistä hetkistä. Yhtä tärkeää on kertomisen kuin kuuntelemisen kokemus.
Ei meinannut aika riittää näihin muisteluihin 🙂 Parhaimmat naurut saatiin kun kuuntelimme muistoa lempiherkun (lue sokerin) pihistämisestä kotoa. Karamelleja kun ei ollut saatavilla niin sokeri auttoi makean himoon.
Muistisakkiin osallistuminen muistutti minua jälleen kerran siitä, ettei muistisairaus vie oikeutta hyvään elämään.