Koulussa alkoi Kodin ruokapalvelut osuus. Ravintosuosituksia, ateriarytmejä, kulttuurien vaikutusta ruokavalioon, erityisruokavalioita, hygieenista työskentelyä, kattamista ja tarjoilua ja mikä parasta; käytännön harjoittelua. Jälleen samoja fiiliksiä kuin Siivous palveluiden kohdalla, että kyllähän sitä tietää ja osaa, mutta sitten on paljon sellaista hienosäätöä, jolla tekemisestä saa ammattimaisempaa ja tehokkaampaa – ei ehkä niinkään aika, vaan hyöty näkökulmasta.

Opetuskeittiöllä olemme valmistaneet nyt maidotonta, lihatonta ja gluteenitonta, kuin myös vanhoja perinteisiä ikäihmisille tuttuja reseptejä.

Hilpeyttä herättävän gluteenittoman korvapuustin valmistuksen valokuvasin. Noin ulkoisesti katastrofisesta lopputuloksesta huolimatta maku ja koostumus yllättivät todella; olisi voinut luulla ihan tavalliseksi korvapuustiksi.

Gluteenittomia jauhoja kannattaa yhdistää vaikkapa kolme erilaista yhteen taikinaan, silloin yhden jauhoseoksen erityismaku ei pääse dominoimaan pahasti.

Gluteeni muodostaa tavallisiin hiivataikinoihin niille ominaisen sitkon. Psyllium on hyvä korvike, mutta taikinan koostumus on silti täysin erilainen; kuohkea ja hankalammin työstettävä.

‘Nehän voisivat olla vaikka karjalanpiirakoita’ – tokaisi opettajani!

Tuoreen korvapuustin tuoksu ja kuppi kahvia – onneksi nautiskellessa silmät painuvat helposti kiinni 😉 Nyt siis kaikille asiakkaille ruokavaliosta riippumatta luvassa tuoreen, kotona paistetun pullan tuoksuja.

-Annukka Yliruusi-