Muistihoitaja opinnot antoivat paljon uusia ja rikkaita ideoita kehittää omaa työtään ja osaamistaan, mutta ennen kaikkea rohkaisi tekemään jotakin uutta. Opintojen alussa heräsi idea tehdä jotakin erilaista, sellaista mitä kukaan muu ei vielä ole tehnyt. Valokuvaajan rooliin asettuminen mietitytti paljon. Tiesin, että osaan valokuvata, mutta valokuvaajaksi kutsuminen oli toinen juttu. Kouluttajilta sain kuitenkin niin paljon positiivista palautetta ja rohkaisua saattaa idea toteutuksen tasolle, että pakkohan se oli hypätä kohti uusia haasteita – valokuvata hääkuva uudelleen.
Hääkuva heijastaa meidät takaisin menneisyyteen niihin hetkiin, jotka olivat riittävän ainutlaatuisia ikuistettaviksi. Uudelleen otettua hääkuvaa katsoessa voi palata hetkeen, jolloin jokin loppui ja uusi vaihe alkoi. Se on hetki, joka on joskus tapahtunut. Hääkuva auttaa kokemaan ja näkemään uudestaan sen, mitä hääkuvan hetkeen liittyy. Kun edessäsi on oma hääkuva, se muistuttaa kuvanotto tilanteesta, sinusta ja aviopuolisostasi siinä tilanteessa ja tunteita mitä silloin tunsit. Hääkuva muistuttaa, vaikka kuinka yrittäisi väistää tai unohtaa. Se todella toimii muistina, sillä se on yhteydessä tunteisiin ja kokemuksiin.
Tässä siis tulos 🙂
Täältä pääset lukemaa tarkemmin Muistinherättäjä-valokuvauksesta
Yritykseni facebook-sivuilla on menossa kilpailu, jossa voit voittaa itsellesi ilmaisen
Muistinherättäjä-valokuvauksen. Kannattaa kokeilla onnea 🙂