Joulumieli, mistä kaikesta se tulee? Tuoksuista, glögistä, joulumusiikista, joulukukista. Jokaiselle meistä joulumieli tulee erilaisista asioista. Jokaiselle meistä joulu tuo mukanaan erilaisia muistoja. Minkälaista joulua vietämme nyt ja millaista vuosikymmenien päästä? Pidämmekö sitkeästi kiinni joulutraditioistamme vai tuleeko jouluna tehtyä aina jotakin uutta? Jotkut meistä viettävät joulun työn ääressä, jotkut yksin.
Monelle meistä joulu on hiljentymisen, pysähtymisen ja rentoutumisen aikaa. Kun urakalla valmistellaan joulua, tehdään joulusiivous ja mahdollisesti valmistellaan hyvissä ajoin jouluruokia siitä pitää myös osata nauttia. Joulun ei pitäisi olla suorittamista. Tämä kuukausi onkin pitänyt sisällään jouluvalmisteluita. Osalle asiakkaista on tehty ja tehdään vielä ennen joulua joulusiivous, autetaan joululahjojen hankkimisessa sekä ideoimisessa ja koristellaan kotia. Paljon on myös muisteltu joulunaikaa.
Monelle meistä jouluun kuuluu myös kauneimmat joululaulut. Jos joululauluja ei pääse paikan päälle kuuntelemaan, onneksi niitä voi katsella ja kuunnella vaikka iPadilta 🙂
Joululahjaperinne juontaa alkunsa jo antiikin Roomasta. Suomessa lahjoja on alettu jakamaan varakkaissa perheissä 1700-luvulla. Lahjojen antaminen yleistyi 1800-luvulla ja tuolloin itse valmistettuja lahjoja pidettiin erityisessä arvossa. Asiakkaat ovat kertoneet kuinka heidän lapsuudessaan tärkeimpiä joululahjoja olivat isän tai äidin käsityönä tehdyt yllätykset. Tuo käsintehty joululahja oli ainoa ja kaikista rakkain. Toinen sai puukengät, toinen keinuhevosen tai nuken. Nykyään lahjat ostetaan lähes aina valmiina. Joku onnellinen onneksi omistaa mummon tai jonkun muun näppäräsormisen sukulaisen, jolta saa edelleen lahjaksi käsintehtyjä sukkia, pipoja ja kaulaliinoja.
Rauhaisaa ja ennen kaikkea kiireetöntä joulunaikaa jokaiselle <3