IMG_7360

Viime viikolla olin kuuntelemassa Jethro Rostedtin esitystä koskien yrittäjän asennetta. Sain kutsun tilaisuuteen Hämeenlinnan Yrittäjän jäsenenä ja mukaan pääsi myös yrityksessäni työssäoppijana oleva Annukka. Vaikkakin Jethron esiintyminen hipoi suurimmaksi osaksi hyvää stand up-komiikkaa, muutama asia jäi pysyvästi mieleen. Yrittäjän asenne -> Suomessa ei yrittämisestä ole tehty helppoa mutta ei mahdotontakaan. Kun uskoo siihen mitä tekee ja tietää omasta osaamisestaan ja palveluistaan kaiken, niin silloin yrittäjyys palkitaan.

Mielenkiintoista oli kuulla miten Jethro jo lapsuudessaan oli ryhtynyt ”yrittäjäksi” ja opetellut itse yrittäjältä vaadittavia taitoja. Muistan omasta lapsuudestani ne kesät jolloin tätini luona viettäessäni kesälomaa olimme yhdessä serkkujeni kanssa torilla myymässä pitsiä. Pientä yrittäjyyttähän sekin oli. Ensin tarkasti käänsimme pitsit pahvirullalle ja hinnoittelimme rullat. Varhain aamusta hyppäsimme Ivecon kyytiin ja matkasimme eri kaupunkien toreille tekemään kauppaa ja auttamaan samalla torikuorman purkamista ja lastaamista.

IMG_7363