”Puutarhan suunnittelu on taidetta, jossa kukkia ja kasveja käytetään maaleina sekä multaa ja taivasta kankaana.” – E.Murray

Vaikka asiakkaalla itsellään ei olisi puutarhaa hoidettavanaan on mukavaa muistella millainen miljöö lapsuuden kodissa oli tai miettiä millainen puutarha olisi se unelmien täyttymys ja minkälainen homma olisi sitä hoitaa. Joskus on mukavaa myös laittaa töpinäksi ja lähteä asiakkaan kanssa yhdessä ihastelemaan kukkia ja kasveja puutarhamyymälään ja siellä ideoida minkälaisia kesäkukkia sitä istutettaisiin tälle kesälle. Voin sanoa oppineeni tänä kesänä jo paljon eri kukkalajeista ja nimikkeistä vain kuuntelemalla asiakkaita. Osalle asiakkaista on todella tärkeää, että omassa pihapiirissä kukkivat ne samat kesäkukat mitä lapsuudenkodissa aina kukki.

Vastaa