On aina yhtä jännittävää astua ensimmäistä kertaa toisen ihmisen kotiin. Vilkaista nopeasti ja uteliaasti ympärilleen. Saada mielikuva.

On aina yhtä jännittävää vastaanottaa uusi ihminen omaan kotiin. Aistia se nopea utelias vilkaisu. Paljastua.
Pienellä uteliaalla vilkaisulla näkee pintapuolisesti jotakin, saa jotain suuntaa asukkaasta itsestään. Mutta silloin kun siivoaa toisen kodin, näkee paljon! Mitkä esineet on nostettu esille, mitkä käytössä ja mitkä levossa. Näkee tauluja, valokuvia, kirjoja, muistoesineitä, käsitöitä, harrastuksia, lastenlasten suloisia piirustuksia. Ihan ensimmäiset kerrat olivat hämmentäviä, myönnän. Sitä halusi sulkea silmät, mutta kuitenkin piti katsoa tarkasti. Nähdä pöly ja tahrat näkemättä missä ne olivat kiinni. En halunnut tunkeilla, vaikka nostelin roskapusseja ja pyykkikasoja. Mutta siihen oppii, huomaan. Ja toisella kertaa samassa kodissa on jo helpompaa, viidennellä vielä enemmän. Mutta tottakai se on näin; tutustuminen ihmiseen vie aina aikansa ja onhan koti persoonamme luonnollinen jatke.

-Annukka-