Kirjastosta löytyy iso valikoima hyviä elokuvia asiakkaille lainattavaksi. Joskus tosin on mukava saada vaihtelua kotisohvalle. Se että lähdetään välillä hetkeksi pois kotoa virkistää mieltä pidemmäksin aikaa. Asiakkaiden kanssa on usein mietitty erilaisia projekteja. Osa projekteista on pidempi kestoisia, osaa toteutetaan vähitellen ja osa syntyy hetken mielijohteesta 🙂 Yhden asiakkaan kohdalla se tarkoitti juurikin tuon kotisohvan vaihtamista elokuvateatterin istuimeen. Iso valkokangas, äänimaailma, hyvä istuin ja joku jonka kanssa jutella elokuvasta – elokuvaelämys.

Vanha Maxim 1972 Kari Hakli HKI kaupunginmuseo
Elokuvateatteri Maxim 1931 Atelier Ovesén

Siitä olikin vierähtänyt enemmänkin vuosia (kymmeniä) kun viimeksi elokuvateatterista oli haettu elämyksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Hieman myös elokuvateatterit tässä matkan varrella olivat muuttuneet… Muistoja sen sijaan riitti. 50-luvulla elokuvissa käymisen lisäksi elokuvateattereissa pyöri päivittäin nonstopit joita esitettiin uudelleen ja uudelleen koko päivän ajan. Niihin sai mennä milloin halusi. Nonstopeissa esitettiin dokumentteja, piirrettyjä, uutiskatsauksia sekä urheilutapahtumia. Elokuvateatterista riippuen viipyä sai periaatteessa tunnin verran, mutta sitä ei ollut helppo valvoa. Niinpä ”nonarit” katsottiin useampaan kertaan, varsinkin talvella kun ulkona oli pakkasta ja pimeää eikä oikein muutakaan paikkaa ollut missä viettää aikaa ystävien kanssa.

Senioribiossa vaihtuvat elokuvat joka kuukausi, joten sieltä on helppo valita juuri itselle sopivin ja mielenkiintoisin vaihtoehto. Katsoimme puhelimestani Mielensä pahoittaja-elokuvan trailerin ja asiakas halusi ehdottomasti sen nähdä. Tosin sitä emme pääse nyt elokuviin katsomaan mutta eiköhän me jotain keksitä. Katsellessamme elokuvatarjontaa huomasimme, että suomalaiset vanhuutta kuvaavat elokuvat ovat vähissä, mutta joitakin onneksi kuitenkin löytyy. Yksi mielenkiintoinen dokumenttielokuva on Jukka Kärkkäisen ohjaama Matkalla vanhuuteen -elokuva vuodelta 2008. Elokuvassa kerrotaan dementoituvasta Marjasta ja hänen perheestään.

Hämeenlinnan Biorexin sivuilta:

Senioribio on iltapäivän elokuvanäytös varttuneempaan makuun. Lipun hintaan sisältyy kahvi. Näytökseen ovat tervetulleita kaikenikäiset elokuvan ystävät. Liput 6,50 euroa. Seuraava näytös keskiviikkona 6.4.